perjantai 18. elokuuta 2017

Uusi polku

Karttaani oli ilmestynyt uusi polku. 

Tiesin heti, että sitä minun on kuljettava. Ihmettelin vain sitä, miksi tämä reitti oli piirretty ja mitä kohti se vei. Mutta koskaan ennenkään en ollut nähnyt tieni päätepistettä, se tuntui sijaitsevan kartan ulkopuolella. Itseäni uudestaan ja uudestaan epäillen astuin uudelle polulle. Suunta oli oikea, maaperä tömisi askelten alla. Pelkäsin vähän, itseäni, karttaani, uutta polkuani. Tiedän ja taas en tiedä mitään. Kuvittelenko kaiken ja huiputan itseäni. Paluu on vaikeaa, jos on kulkenut pitkälti harhaan. Joskus tie kasvaa umpeen takana, joskus edessäkin ja silloin on ainoina vaihtoehtoina joko kuolla paikalleen tai paljain käsin raastaa polku eteensä. 

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Repesi purje

Kanervat ovat syvää purppuraa tänä vuonna. Taivas yhtä harmaa kuin kallio kanervikon taustalla. Minä en ole siellä. Minä istun tässä pimeydessäni, sielu hajalla kuin myrskyn repimä purje. Levottomat virtaukset paukuttavat sieluni säikeitä. Kun saan itseni irti tästä, vien ajatukseni kanervakankaalle, kallion painaumaan, mäntyjen ja lehdon vaihteeseen. Siellä ompelen sisimmän kasaan, paikkaan särkyneen sydämen. 

Matkalla

Liukenen ilmaan, veteen, maisemaan, liukenen kaikkeen olevaan. 
Vähenen, täytyn, en taistelutta, vaikka kamppailu on turha, tulema aina sama. 

Miten haluan olla matkalla

lauantai 12. elokuuta 2017

Suo

Jatkuva riittämättömyys huokuu minusta kuin hiki. Henkeni haisee epävarmuudelle ja epätoivoiselle hyväksynnäntarpeelle. 

Sanat lentävät ohitseni oikealta ja vasemmalta, porautuvat lävitseni jättäen rosoisia, vuotavia repeämiä. 

Haluan vain kirjoittaa, rakentaa merkittäviä lauseita, kirkkaita ajatuksia, selittää selittämätöntä. Takanani savuavia ajatusraunioita, sanasuota, märistä tavuista kasattuja tumppeja. 

Yöllä tammen alla

Minun yöni ovat tummentuneet,

käyneet hitaammiksi.

Päivisin odotan öitä vain,

tiedän hyvin miksi. 


Yöllä olen vapaampi,

lähempänä itseäni,

levollinen en kuitenkaan,

kaipaan sinua vaan. 


Kuu vähenee jo

ja meteorit

mustuuden ylitse joutuu,

minä nojaan tähän

vanhaan tammeen

ja tiedän ettet sä tuu.


Tämä ei ollut vuotemme,

ei hetkemme,

ei vuoteemme,

mutta silti sinut kuulen.


Ilman sinua nukkuisin yöni.

Ilman sinua tekisin rauhassa työni

enkä tietäisi mitään,

en mitään,

en mitään

siitä mitä on rakkaus. 


torstai 10. elokuuta 2017

Sade yllätti

Eräänä päivänä kastelin jalkani.

Kenkäni olivat heppoiset, keliin käymättömät, liian kevyet. 

Kevytkenkäisenä kuljin reittini,

tulin kotiini märin jaloin,

puntit kurassa,

kädet vapaina,

silmät kirkkaina,

sielu soiden.


Olin kai odottanut tätä, pelännyt ja varonut. 

Onneksi sade yllätti minut,

ajattelin. Melkein sattumalta. 

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Tanssi

musiikki kuin vyöryvä virta

jäiden lähdettyä

patojen murruttua

tasainen, vahva, voimistuva

siinä tanssi

tahti nostaa, rytmi työntää

liike on pakko

suloinen pakko